Skip to main content

Kutsu Nokia Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Nokia Oyj
Pörssitiedote
3.2.2015 klo 9.00
 
Nokia Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 5.5.2015 klo 16.00 Messukeskuksessa, Messuaukio 1, Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja kokousta edeltävä kahvitarjoilu alkavat klo 14.30.
 
A. Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat
Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
 
1. Kokouksen avaaminen
 
2. Kokouksen järjestäytyminen
 
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
 
4. Kokouksen laillisuuden toteaminen
 
5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
 
6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
- Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen
 
7. Tilinpäätöksen vahvistaminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2014 maksetaan osinkoa 0,14 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 7.5.2015 merkittynä yhtiön osakasluetteloon. Hallitus esittää, että osinko maksetaan arviolta 21.5.2015.
 
9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle

10. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen
Hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiökokouksessa valittaville hallituksen jäsenille maksetaan toimikaudelta, joka päättyy vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen, samansuuruinen vuosipalkkio kuin edelliseltä seitsemältä vuodelta: hallituksen puheenjohtajalle 440 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 150 000 euroa ja muille hallituksen jäsenille kullekin 130 000 euroa. Lisäksi nimitysvaliokunta ehdottaa, että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle ja henkilöstöpoliittisen valiokunnan puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona lisäksi 25 000 euroa ja kullekin tarkastusvaliokunnan jäsenelle 10 000 euroa. Nimitysvaliokunta ehdottaa edelleen, että palkkioista noin 40 prosenttia maksettaisiin markkinoilta hankittavina Nokian osakkeina tai vaihtoehtoisesti käyttämällä yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Hallituksen jäsenten tulee yhtiön voimassa olevan toimintatavan mukaan säilyttää palkkioksi saadut osakkeet omistuksessaan hallitusjäsenyyden päättymiseen saakka (lukuun ottamatta osakkeita, joilla katetaan osakkeiden hankinnasta aiheutuvat kulut, mukaan lukien verot).
 
11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen
Hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi kahdeksan (8).
 
12. Hallituksen jäsenten valitseminen
Hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että seuraavat hallituksen nykyiset jäsenet valitaan uudelleen toimikaudelle, joka päät­tyy vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen: Vivek Badrinath, Bruce Brown, Elizabeth Doherty, Jouko Karvinen, Elizabeth Nelson, Risto Siilasmaa ja Kari Stadigh. Lisäksi valiokunta ehdottaa, että Simon Jiang valitaan hallituksen uudeksi jäseneksi samalle toimikaudelle.
 
13. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen
Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiökokouksessa valittavalle tilintarkastajalle maksetaan palkkio tilintarkastajan laskun mukaan, tarkastusvaliokunnan hyväksymien hankintaperiaatteiden mukaisesti.
 
14. Tilintarkastajan valitseminen
Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle PricewaterhouseCoopers Oy:n uudelleenvalintaa yhtiön tilintarkastajaksi tilikaudelle 2015.
 
15. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 365 miljoonan oman osakkeen hankkimisesta yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla, jolloin hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakoon käytettävissä olevia varoja. Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen optimoimiseksi, ja hallitus arvioi, että hankitut osakkeet mitätöidään. Lisäksi osakkeita voidaan hankkia yrityskauppojen tai muiden järjestelyiden rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi, yhtiön osakepohjaisten kannustinohjelmien toteuttamiseksi tai muutoin edelleen luovutettaviksi.
 
Osakkeita voidaan hankkia joko
 
a) kaikille osakkeenomistajille osoitetulla ostotarjouksella yhtäläisin ehdoin; tai
b) muulla tavoin siten, että osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa.

Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 5.11.2016 saakka ja se päättäisi varsinaisen yhtiökokouksen 17.6.2014 hallitukselle antaman vastaavan valtuutuksen.
 
16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään yhteensä 730 miljoonan osakkeen antamisesta valtuutuksen voimassaoloaikana osakeannilla tai antamalla osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisia osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia yhdessä tai useammassa erässä.  Ehdotuksen mukaan hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita.
 
Valtuutusta esitetään käytettäväksi yhtiön pääomarakenteen kehittämiseen, omistuspohjan laajentamiseen, yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai toteuttamiseen, yhtiön osakepohjaisten kannustinohjelmien toteuttamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.
 
Valtuutuksen ehdotetaan sisältävän hallitukselle oikeuden päättää kaikista osakeannin sekä mainittujen erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien osakkeiden tai erityisten oikeuksien saajat ja maksettavan vastikkeen määrä. Valtuutus sisältää siten oikeuden poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta laissa määritellyin edellytyksin.
 
Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 5.11.2016 saakka ja se päättäisi varsinaisen yhtiökokouksen 17.6.2014 hallitukselle antaman vastaavan valtuutuksen.
 
17. Kokouksen päättäminen
 
B. Yhtiökokousasiakirjat
 
Yhtiökokouksen asialistalla olevat hallituksen ja sen valiokuntien ehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat osakkeenomistajien saatavilla Nokia Oyj:n internetsivuilla osoitteessa www.company.nokia.com/yhtiokokous. Nokia vuonna 2014 -julkaisu, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen ja tilin­tarkastuskertomuksen, on myös saatavilla mainituilla internetsivuilla viikolla 13. Hallituksen ehdotukset ja tilinpäätösasiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa, ja niistä sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Kutsua yhtiökokoukseen ei lähetetä osakkeenomistajille erikseen.
 
C. Ohjeita yhtiökokoukseen osallistujille
 
1. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 22.4.2015 merkittynä yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen suomalaiselle arvo-osuustililleen, on merkitty yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään 28.4.2015 klo 16.00, johon mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä yhtiössä. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua:
 
a) Nokian internetsivuilla osoitteessa www.company.nokia.com/yhtiokokous;
b) puhelimitse numeroon 020 770 6870 maanantaista perjantaihin klo 09.00-16.00; tai
c) kirjeitse osoitteeseen Nokia Oyj, Osakerekisteri, PL 226, 00045 NOKIA GROUP.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja asiamiehen henkilötunnus.
 
2. Äänestäminen ennakkoon
Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta yhtiön internetsivujen välityksellä 3.2. - 28.4.2015 klo 16.00. Ennakkoon äänestäneen osakkeenomistajan ei ole mahdollista käyttää osakeyhtiölain mukaista kyselyoikeutta tai oikeutta vaatia äänestystä yhtiökokouksessa ja hänen mahdollisuuttaan äänestää ennakkoäänestyksen alkamisen jälkeen mahdollisesti muuttuneen asiakohdan osalta saatetaan rajoittaa, ellei hän saavu itse tai asiamiehen välityksellä paikalle yhtiökokoukseen. Sähköisen ennakkoäänestyksen ehdot ja muut sitä koskevat ohjeet ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.company.nokia.com/yhtiokokous. Ennakkoon äänestämiseen tarvitaan osakkeenomistajan arvo-osuustilin numero.
 
3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä yhtiön osakerekisteriin yllä mainittuun osoitteeseen tai sähköpostitse agm@nokia.com ennen ilmoittautumisajan päättymistä.
 
4. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään viivytyksettä omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, merkittäväksi yhtiön tilapäiseen osakasluetteloon viimeistään 29.4.2015 klo 16.00 mennessä. Lisätietoa asiasta on saatavilla myös yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.company.nokia.com/yhtiokokous.
 
5. Muut ohjeet/tiedot
Nokia Oyj:llä on tämän kokouskutsun päivänä 28.1.2015 yhteensä 3 745 044 246 osaketta ja ääntä.
 
Yhtiökokoukseen ilmoittautuneelle osakkeenomistajalle, joka ei ole äänestänyt ennakkoon, tai tämän valtuutetulle postitetaan yhtiökokousviikolla yhtiökokouksen äänilippu. Äänilippu postitetaan osakasluettelolle merkittyyn osoitteeseen tai yhtiölle erikseen tätä tarkoitusta varten il­moitettuun osoitteeseen. Äänilippu on esitettävä yhtiökokoukseen saavuttaessa.
 
Yhtiökokouspaikan ovet avataan klo 14.30. Osakkeenomistajien, heidän edustajien ja mahdollisten avustajien on todistettava henkilöllisyytensä sisäänkäynnillä. Kokousosallistujat ovat tervetulleita kokousta edeltävään kahvitilaisuuteen. Yhtiökokous pidetään pääasiassa suomen kielellä ja kokouksessa on simultaanitulkkaus ruotsiksi ja englanniksi, sekä tarvittavilta osin suomeksi.
 
Yhtiökokoukseen ilmoittautuneella ja paikalla olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.
 
 
Espoo, 28.1.2015
 
HALLITUS
 

Nokia
Nokia sijoittaa teknologioihin, jotka mahdollistavat maailman, jossa miljardit laitteet ovat yhteydessä toisiinsa verkon välityksellä. Nokialla on kolme liiketoimintaa: verkkoinfrastruktuurin ohjelmistoihin, laitteisiin ja palveluihin keskittyvä Nokia Networks, sijaintitietoon keskittyvä HERE ja teknologiakehitykseen -ja lisensointiin keskittyvä Nokia Technologies. Kaikki Nokian liiketoiminnat ovat omien toimialueidensa johtavia toimijoita. http://company.nokia.com
 
Lisätietoja tiedotusvälineille: 
Nokia
Viestintä
Puh. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com
Tiedotteen loppu / Katso kaikki tiedotteet

Nokian lehdistötiedotteiden tilaus

Categories you want to subscribe to

*pakollinen tieto

Enquiries on this topic

Media contact

Media enquiries

Puh. +358 10448 4900
Helsinki · Night GMT +1 / CET

Investors contact

Investor enquiries

Puh. +358 40 803 4080
Helsinki · Night GMT +2 / EET