Skip to main content

Nokian hallitus mukauttaa Nokian osakepalkkio-ohjelmia ylimääräisen osingon johdosta sekä korottaa vuoden 2016 ehdollisen osakepalkkio-ohjelman osakepalkkioiden enimmäismäärää

Nokia Oyj
Pörssitiedote
17.6.2016 klo 14.45

Nokian hallitus mukauttaa Nokian osakepalkkio-ohjelmia ylimääräisen osingon johdosta sekä korottaa vuoden 2016 ehdollisen osakepalkkio-ohjelman osakepalkkioiden enimmäismäärää

Kuten aiemmin julkistettu, Nokian 16.6.2016 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti jakaa tilikaudelta 2015 osinkona 0,16 euroa osakkeelta ja lisäksi ylimääräisenä osinkona 0,10 euroa osakkeelta. Koska osinkoa ei makseta osakepalkkio-ohjelmien nojalla annetuille osakepalkkioille, joita ei ole vielä toimitettu ohjelmien osallistujille, Nokian hallitus on päättänyt neutralisoida ylimääräisen osingonmaksun vaikutusta maksamattomien osakkepalkkioiden haltijoille mukauttamalla annettujen, mutta vielä maksamattomien, tulosperusteisten ja ehdollisten osakepalkkoiden määrää. Samoin Nokian vuoden 2011 optio-ohjelman ehtojen mukaisesti, Nokian optio-oikeuksien toteutushintaa mukautetaan ylimääräisestä osingosta johtuen vähentämällä ylimääräistä osinkoa vastaava määrä osakkeen merkintähinnasta.

Ohjelmia mukautetaan ainoastaan ylimääräisen osingon johdosta.

Ohjelmien mukauttamisen perusteella annettavat osakepalkkiot voivat johtaa enintään 750 729 Nokian osakkeen antamiseen, mikäli niissä ohjelmissa, joiden suorituskausi ei vielä ole päättynyt saavutetaan enimmäistaso kaikkien suorituskriteereiden osalta. Myönnettävät lisäosakkeet annetaan soveltuvien osakepalkkio-ohjelmien ehtojen mukaisesti, joten niihin sovelletaan ohjelmien suorituskriteereitä ja sitouttamiskausia koskevia ehtoja.

Lisäksi hallitus päätti korottaa vuoden 2016 osakepalkkiojärjestelmän nojalla myönnettävien ehdollisten osakepalkkioiden enimmäismäärän 5 840 000 ehdolliseen osakepalkkioon.

Ylimääräisestä osingosta johtuvan osakepalkkio-ohjelmien mukauttamisen ja vuoden 2016 ehdollisen osakepalkkio-ohjelman nojalla annettavien osakepalkkoiden määrän korottamisen jälkeen Nokian osakepalkkio-ohjelmien ja optio-oikeuksien nojalla annettavat osakkeet edustavat enimmillään noin 1,83 % Nokian tällä hetkellä liikkeeseenlasketuista osakkeista (poislukien Nokia Oyj:n hallussa olevat osakkeet).

Nokia
Nokia on globaali johtaja teknologioissa, joiden avulla sekä ihmiset että esineet ovat yhteydessä toisiinsa. Nämä teknologiat ovat yhä merkityksellisempiä verkottuneessa elämässämme, ja Nokia Bell Labsin ja Nokia Technologiesin innovointikyky tuo Nokian eturintamaan niiden kehittämisessä ja lisensoinnissa.

Nokia toimittaa kaikkiin verkkoihin huippuluokan ohjelmistoja, laitteita ja palveluita, joiden avulla se on avainasemassa tukemassa viestintäpalvelujen tarjoajia, viranomaisia ja suuryrityksiä 5G-tekniikan, pilvipalveluiden sekä esineiden internetin lupaustensa lunastamisessa. www.nokia.com

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia
Viestintä
Puh. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com

Lisätietoa sijoittajille:
Nokia
Sijoittajasuhteet
Puh. +358 4080 3 4080
Sähköposti: investor.relations@nokia.com

TULEVAISUUTTA KOSKEVAT LAUSUMAT

Nokiaan ja sen liiketoimintoihin liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, ja tietyt tässä esitetyt lausumat, jotka eivät koske jo toteutuneita seikkoja, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Näitä ovat esimerkiksi: A) kykymme integroida Alcatel Lucent toimintoihimme ja toteuttaa liiketoimintasuunnitelmat ja tavoitellut hyödyt, mukaan luettuna 15.4.2015 julkistetusta ja vuoden 2016 alussa toteutuneesta Alcatel Lucentin hankinnasta tavoitellut synergiat; B) kykymme lunastaa loput Alcatel Lucentin osakkeet kohtuullisessa ajassa tai ollenkaan saavuttaaksemme täyden omistuksen Alcatel Lucentissa; C) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät strategioihimme ja kasvun hallintaan; D) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät liiketoimintojemme tulevaan tulokseen; E) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät muutoksiin johdossamme, toiminnallisessa rakenteessamme ja toimintamallissamme, mukaan lukien odotetut ominaisuudet, liiketoiminta, organisaatiorakenne, johto ja toiminnot Alcatel Lucentin hankinnan jälkeen; F) odotukset markkinoiden kehittymisestä, yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja rakenteellisista muutoksista; G) odotukset ja tavoitteet, jotka koskevat tuloskehitystämme, tulostamme, liiketoiminnan kuluja, veroja, kustannussäästöjä ja kilpailukykyä sekä liiketoiminnan tulosta, mukaan lukien tavoitellut synergiat ja tavoitteet, jotka koskevat markkinaosuuksia, hintoja, liikevaihtoa ja katteita; H) tuotteidemme ja palveluidemme toimitusten ajoitus; I) oletukset ja tavoitteet, jotka koskevat yhteistyö- ja kumppanuusjärjestelyitä sekä odotettu asiakaskuntamme; J) vireillä olevien ja mahdollisesti tulevien oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyiden, riita-asioiden, hallinnollisten menettelyjen ja viranomaistutkimusten lopputulokset; K) oletukset, jotka koskevat uudelleenjärjestelyitä, investointeja, yritysjärjestelyistä saatavien tuottojen käyttöä, yrityskauppoja ja divestointeja, ja kykymme saavuttaa uudelleenjärjestelyjen, investointien, divestointien ja yrityskauppojen yhteydessä asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet; ja L) lausumat, jotka sisältävät tai joita edeltävät "uskoa", "odottaa", "ennakoida", "ennustaa", "näkee", "tavoitella", "arvioida", "on tarkoitettu", "tähdätä", "suunnitella", "aikoa", "keskittyä", "jatkaa", "arviomme mukaan", "pitäisi", "tulee" tai muut vastaavat ilmaisut. Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja käsitykseen niiden tietojen valossa, jotka sillä on kyseisellä hetkellä ollut saatavilla. Koska tällaisiin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuuksia, todelliset tulokset voivat poiketa olennaisesti niistä tuloksista, joita tällä hetkellä odotamme. Riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa tällaisia poikkeamia, voivat olla esimerkiksi: 1) kykymme toteuttaa strategiamme, ylläpitää tai parantaa operatiivista ja taloudellista tulostamme tai tunnistaa oikein tai tavoitella menestyksekkäästi liiketoiminta- tai kasvumahdollisuuksia; 2) kykymme saavuttaa Alcatel Lucentin hankinnasta odotettavat liiketoimintaan liittyvät ja operatiiviset hyödyt ja synergiat, mukaan lukien kykymme integroida Alcatel Lucent liiketoimintaamme tavoiteaikataulussa sekä toteuttaa organisaatio- ja liiketoimintarakenteemme tehokkaasti; 3) kykymme hankkia jäljellä olevat Alcatel Lucentin arvopaperit ja saavuttaa kaikista Alcatel Lucentin arvopapereista tekemämme julkisen osakevaihtotarjouksen hyödyt; 4) riippuvuutemme yleisestä taloustilanteesta, markkinaolosuhteista ja muusta kehityksestä maissa, joissa toimimme; 5) riippuvuutemme toimialojemme kehityksestä, mukaan lukien televiestintäalan syklisyys ja vaihtelu; 6) altistumisemme lainsäädäntöön liittyvälle, poliittiselle tai muulle kehitykselle eri maissa tai alueilla, myös kehittyvillä markkinoilla, sekä muun muassa verotukseen ja valuuttakontrolliin liittyville riskeille; 7) kykymme kilpailla ja panostaa tehokkaasti ja kannattavasti uusiin kilpailukykyisiin ja korkealaatuisiin tuotteisiin, palveluihin, uudistuksiin ja teknologioihin sekä tuoda ne markkinoille oikea-aikaisesti; 8) riippuvuutemme rajallisesta asiakasmäärästä ja laajoista monivuotisista sopimuksista; 9) Nokia Technologiesin kyky säilyttää patenttilisensointiin ja immateriaalioikeuksiin perustuvat tulonlähteensä ja luoda uusia tulonlähteitä erityisesti älypuhelinmarkkinoilla; 10) riippuvuutemme immateriaalioikeuksilla suojatuista teknologioista, mukaan lukien itse kehittämämme ja meille lisensoidut teknologiat, sekä immateriaalioikeuksiin liittyvien oikeudellisten vaatimusten, lisensointikustannusten ja käyttörajoitusten riskit; 11) altistumisemme suoralle ja epäsuoralle sääntelylle ja talous- tai kauppapolitiikalle, sekä hallinnossamme, sisäisessä valvonnassamme ja säädösten noudattamisen varmistamisessa käyttämiemme prosessien luotettavuus oikeudellisten seuraamusten estämisessä; 12) tukeutumisemme kolmansien osapuolten ratkaisuihin tietojen tallennuksessa sekä tuotteiden ja palvelujen jakelussa, mikä altistaa meidät tietoturva-, sääntely- ja kyberturvallisuusriskeille; 13) Nokia Technologiesin kyky tuottaa liikevaihtoa ja voittoa lisensoimalla Nokia-brändiä sekä kehittämällä ja myymällä tuotteita ja palveluita, sekä muut liiketoiminta-aloitteet, jotka eivät välttämättä toteudu suunnitelmien mukaisesti; 14) altistumisemme erilaisille sääntelykehyksille ja eri lainkäyttöalueille, jotka sääntelevät vilpillistä toimintaa, kauppa- ja talouspakotteita ja -politiikkaa, sekä Alcatel Lucentia kohtaan aikaisemmin ja tällä hetkellä esitetyt korruptioväitteet; 15) mahdolliset eri lainkäyttöalueilla kohdattavat monitahoiset veroihin liittyvät seikat sekä verokiistat ja -velvoitteet, joiden perusteella meille voidaan määrätä maksettavaksi lisää veroja; 16) kykymme hyödyntää laskennallisia verosaamisia muun muassa todellisen tai oletetun tuloksemme perusteella; 17) kykymme sitouttaa, kannustaa, kehittää ja rekrytoida osaavia työntekijöitä; 18) kykymme hallita valmistus-, palvelutuotanto-, toimitus-, logistiikka- ja toimitusketjuprosessejamme sekä maantieteellisesti keskittyneisiin tuotantolaitoksiimme liittyvät riskit; 19) liiketoimintojamme koskevien oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyjen ja sopimusriitojen epäsuotuisat lopputulemat ja niiden vaikutukset; 20) valuuttakurssien vaihtelu; 21) tietoteknisten järjestelmien tehottomuus, tietoturvaloukkaukset, toimintahäiriöt tai -katkokset; 22) kykymme optimoida pääomarakennettamme suunnitellusti ja palauttaa luottoluokituksemme investment grade -tasolle tai muutoin parantaa sitä; 23) osakkeenomistajille kultakin tilikaudelta jaettavien osinkojen ja pääomanpalautusten määrän epävarmuus; 24) kykymme saavuttaa suunnitelluista yritysjärjestelyistä odotetut hyödyt tai toteuttaa ne onnistuneesti sekä niihin liittyvät vastuut; 25) osallistumisemme yhteisyrityksiin ja yhteisessä hallinnassa oleviin yhtiöihin; 26) kumppaneidemme epäonnistuminen toiminnassaan tai kyvyttömyys solmia yhteistyösopimuksia kolmansien osapuolten kanssa; 27) kykymme hallita ja parantaa taloudellista ja toiminnallista suoritus- ja kilpailukykyämme sekä saavuttaa kustannussäästöjä ja synergiaetuja Alcatel Lucentin hankinnan jälkeen; 28) asiakasrahoituksen epäsuotuisa kehitys tai pidennetyt maksuehdot, joita tarjoamme asiakkaillemme; 29) liikearvomme kirjanpitoarvoa ei välttämättä voida kerryttää; 30) merenalaiseen infrastruktuuriin liittyvät riskit; 31) odottamattomat vastuut, jotka liittyvät eläkesuunnitelmiin, vakuutusasioihin ja työntekijöihin; ja 32) Alcatel Lucentin hankintaan liittyvät odottamattomat vastuut tai muut asiat, kuten eläkkeisiin, työsuhteen päättymisen jälkeen tarjottaviin etuuksiin, sairaus- ja henkivakuutuksiin ja muihin henkilöstöasioihin liittyvät vastuut, odotettua korkeammat transaktiokustannukset, sekä ne riskitekijät, jotka mainitaan Nokian 1.4.2016 jättämässä Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F) sivuilla 69-87 otsikon Operating and Financial Review and Prospects-Risk Factors alla sekä muissa Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomitealle (Securities and Exchange Commission) jätetyissä asiakirjoissa. Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten olennaisen poikkeamisen tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetyistä odotuksista. Nokia ei sitoudu julkisesti päivittämään tai muuttamaan tulevaisuutta koskevia lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtumien tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin sillä on siihen lainmukainen velvollisuus.

Tiedotteen loppu / Katso kaikki tiedotteet

Nokian lehdistötiedotteiden tilaus

Categories you want to subscribe to

*pakollinen tieto

Enquiries on this topic

Media contact

Media enquiries

Puh. +358 10448 4900
Helsinki · Noon GMT +1 / CET

Investors contact

Investor enquiries

Puh. +358 40 803 4080
Helsinki · Noon GMT +2 / EET