Skip to main content

Nokian hallitus hyväksyi Nokian vuoden 2018 osakepalkkiojärjestelmän ja päätti omien osakkeiden antamisesta

Nokia Oyj
Pörssitiedote
1.2.2018 klo 8.15

Nokian hallitus hyväksyi Nokian vuoden 2018 osakepalkkiojärjestelmän ja päätti omien osakkeiden antamisesta

Nokia julkisti tänään, että sen hallitus on hyväksynyt yhtiön vuoden 2018 osakepalkkiojärjestelmän, jonka tarkoituksena on edistää järjestelmään osallistuvien henkilöiden tavoitteiden yhdenmukaistamista Nokian strategian ja pitkän aikavälin menestyksen kanssa. Aikaisempien vuosien mukaisesti Nokian osakepalkkiojärjestelmä 2018 koostuu seuraavista ohjelmista:

  • Nokia-konsernin työntekijöille tarjottavasta osakesäästöohjelmasta, jonka puitteissa ohjelmaan oikeutetut työntekijät voivat ohjata osan palkastaan Nokian osakkeiden ostoon. 12 kuukauden sitouttamisjakson jälkeen Nokia antaa yhden lisäosakkeen jokaista kahta ostettua osaketta kohden, jotka työntekijällä on hallussaan sitouttamisjakson lopussa;
  • Tulosperusteisesta osakepalkkio-ohjelmasta, jonka puitteissa annettavien osakkeiden määrä riippuu itsenäisten suorituskriteerien saavuttamisesta; ja
  • Ehdollisesta osakepalkkio-ohjelmasta, jota käytetään rajoitetusti sitouttamis- ja rekrytointitilanteissa.
     

Vuodesta 2014 lähtien optio-oikeudet eivät ole olleet osa Nokian osakepalkkiojärjestelmää. 

Osakesäästöohjelma

Osakesäästöohjelman perusteella ohjelmaan oikeutetuille Nokia-konsernin työntekijöille tarjotaan mahdollisuus ohjata osa verojen jälkeisestä kuukausipalkastaan Nokian osakkeiden ostoon. Vuoden 2018 osakesäästöohjelma suunnitellaan tarjottavaksi Nokian työntekijöille noin 76 maassa, edellyttäen, että ohjelman mukaiselle tarjoukselle ei ole paikallisia ylivoimaisia oikeudellisia tai hallinnollisia esteitä. Ohjelmaan osallistuminen on vapaaehtoista. 

Työntekijällä on mahdollisuus sijoittaa ohjelmaan kuukausittain vähintään 15 euroa ja enintään 150 euroa. Näin ollen työntekijä voi ohjelman säästökauden aikana sijoittaa ohjelmaan enintään 1 800 euroa. Osakeostot tehdään markkinahintaan pääsääntöisesti vuosineljänneksittäin, ennalta määrättyinä päivinä 12 kuukauden ajanjakson aikana. Nokia antaa kullekin ohjelmaan osallistuvalle työntekijälle yhden lisäosakkeen jokaista sellaista kahta ostettua osaketta kohden, jotka työntekijällä on hallussaan 31.7.2019, jolloin vuoden 2018 osakesäästöohjelman kausi päättyy.

Työntekijöiden säästöjen arvioitu yhteenlaskettu enimmäismäärä vuonna 2018 alkavan ohjelman kaudella on noin 60 miljoonaa euroa, joka vastaa noin 15,5 miljoonaa osaketta käyttäen Nokian osakkeen 3,88 euron päätöskurssia 31.1.2018 Nasdaq Helsingissä. Näin ollen vastaava lisäosakkeiden määrä olisi noin 7,75 miljoonaa osaketta perustuen yhden lisäosakkeen antamiseen kahta ostettua osaketta kohden.   

Tulosperusteiset osakepalkkiot

Nokia käyttää tulosperusteisia osakepalkkioita pääasiallisena ylimmän johdon ja muiden osakepalkkioihin oikeutettujen työntekijöiden pitkän aikavälin kannustinmuotona, minkä tarkoituksena on edistää Nokian arvonmuodostamista ja vakautta pitkällä aikavälillä sekä yhtenäistää työntekijöiden ja osakkeenomistajien intressejä. Tulosperusteisten osakepalkkioiden tarkoituksena on myös varmistaa palkkion perustuminen toteutuneeseen tulokseen sekä tukea Nokian tulevan menestyksen kannalta keskeisen henkilöstön rekrytointia ja sitouttamista.

Vuoden 2018 tulosperusteisen osakepalkkio-ohjelman perusteella annettavien Nokian osakkeiden määrä riippuu siitä, onko itsenäiset suoritustavoitteet saavutettu suorituskauden aikana. Suorituskriteereinä ovat Nokian vuotuinen osakekohtainen tulos (ei-IFRS, laimennettu), vuotuinen vapaa kassavirta (ei-IFRS) ja liikevaihto (ei-IFRS).   

Vuoden 2018 tulosperusteisessa osakepalkkio-ohjelmassa on kaksivuotinen suorituskausi (2018-2019), jota seuraa yhden vuoden sitouttamiskausi. Ohjelman perusteella annettavien osakkeiden lukumäärä määräytyy suhteessa suorituskauden tavoitteisiin. Muille kuin ylimpään johtoon kuuluville työntekijöille annetaan osakkeina 25 prosenttia vuonna 2018 myönnetystä ehdollisten osakepalkkioiden määrästä riippumatta soveltuvien suoritustavoitteiden saavuttamisesta. Jos soveltuvia suoritustavoitteita ei saavuteta, osakepalkkioiden myöntämisen hetkellä ylimpään johtoon kuuluville henkilöille ei toimiteta lainkaan osakkeita.

Vuoden 2018 ohjelman perusteella myönnettävät tulosperusteiset osakepalkkiot voivat johtaa enintään 94 miljoonan Nokian osakkeen antamiseen, mikäli kaikkien suorituskriteereiden osalta saavutetaan enimmäistaso.

Ehdolliset osakepalkkiot

Ehdollisia osakepalkkioita myönnetään Nokian ylimmälle johdolle ja muille ehdollisiin osakepalkkioihin oikeutetuille työntekijöille rajoitetummin kuin tulosperusteisia osakepalkkioita. Ehdollisia osakepalkkioita myönnetään sitouttamis- ja rekrytointitarkoituksessa Nokian tulevan menestyksen kannalta keskeisten osaajien palkkaamisen ja sitouttamisen varmistamiseksi.

Vuoden 2018 ehdollisen osakepalkkio-ohjelman mukaiset osakepalkkiot jakautuvat kolmeen erään, joista jokainen muodostuu yhdestä kolmasosasta myönnetyn palkkion määrästä. Ensimmäisellä erällä on yhden vuoden sitouttamiskausi, toisella erällä kahden vuoden sitouttamiskausi ja kolmannella erällä kolmen vuoden sitouttamiskausi.

Vuoden 2018 ohjelman perusteella myönnettävät ehdolliset osakepalkkiot voivat johtaa enintään 8 miljoonan Nokian osakkeen antamiseen.

Laimennusvaikutus

Jo myönnettyjen Nokian osakepalkkio-ohjelmien ja optio-oikeuksien nojalla annettavat osakkeet edustivat 31.12.2017 enimmillään noin 2,32 prosenttia Nokian liikkeeseenlasketuista osakkeista (pois lukien Nokia Oyj:n hallussa olevat osakkeet), olettaen, että tulosperusteisten osakepalkkioiden perusteella tulisi annettavaksi enimmäismäärä osakkeita. Nokian vuoden 2018 osakepalkkiojärjestelmän nojalla annettavien osakkeiden lisävaikutus on enimmillään noin 1,96 prosenttiyksikköä, olettaen, että tulosperusteisten osakepalkkioiden perusteella tulisi annettavaksi enimmäismäärä osakkeita ja että osakesäästöohjelman mukaiset lisäosakkeet tulisivat annettavaksi ohjelmaan osallistuvien työntekijöiden säästöjen noin 60 miljoonan euron enimmäismäärän mukaisesti.

Päätös Nokian osakkeiden antamisesta aiempien osakepalkkio-ohjelmien perusteella

Vuonna 2018 maksuun tulevien vuosien 2014, 2015, 2016 ja 2017 ehdollisten osakepalkkio-ohjelmien ja vuoden 2015 tulosperusteisen osakepalkkio-ohjelman sitoumusten täyttämiseksi, Nokian hallitus on päättänyt antaa enintään 10,5 miljoonaa yhtiön hallussa olevaa Nokian osaketta maksutta suorituksena ohjelmiin osallistuville, jotka ovat kaikki Nokia-konsernin palveluksessa. 

TULEVAISUUTTA KOSKEVAT LAUSUMAT

Nokiaan ja sen liiketoimintoihin liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, ja tietyt tässä esitetyt lausumat, jotka eivät koske jo toteutuneita seikkoja, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Näitä ovat esimerkiksi: A) kykymme integroida hankitut liiketoiminnat toimintoihimme sekä toteuttaa liiketoimintasuunnitelmat ja saavuttaa tavoitellut hyödyt, mukaan lukien tavoitellut synergiaedut, kustannussäästöt ja tehokkuustavoitteet; B) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät strategioihimme ja kasvun hallintaan; C) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät liiketoimintojemme tulevaan tulokseen; D) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät muutoksiin toiminnallisessa rakenteessamme ja toimintamallissamme; E) odotukset markkinoiden kehittymisestä, yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja rakenteellisista muutoksista; F) odotukset ja tavoitteet, jotka koskevat tuloskehitystämme, tulostamme, liiketoiminnan kuluja, veroja, valuuttakursseja, suojauksia, kustannussäästöjä ja kilpailukykyä sekä liiketoiminnan tulosta, mukaan lukien tavoitellut synergiat ja tavoitteet, jotka koskevat markkinaosuuksia, hintoja, liikevaihtoa ja katteita; G) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät mahdollisiin tuleviin yhteistyömahdollisuuksiin, yhteistyösopimuksiin, patenttilisenssisopimuksiin tai välimiesmenettelyihin, mukaan lukien tulo, joka tultaisiin saamaan yhteistyöstä, kumppanuudesta, sopimuksesta tai välimiesmenettelyn nojalla; H) tuotteidemme ja palveluidemme toimitusten ajoitus; I) oletukset ja tavoitteet, jotka koskevat yhteistyö- ja kumppanuusjärjestelyitä, yhteisyrityksiä tai niiden perustamisia ja niihin liittyvät hallinnolliset, oikeudelliset, viranomais- ja muut ehdot, sekä odotettu asiakaskuntamme; J) vireillä olevien ja mahdollisesti tulevien oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyiden, riita-asioiden, hallinnollisten menettelyjen ja viranomaistutkimusten lopputulokset; K) oletukset, jotka koskevat uudelleenjärjestelyitä, investointeja, pääomarakenteen optimointitavoitteita, yritysjärjestelyistä saatavien tuottojen käyttöä, yrityskauppoja ja divestointeja, ja kykymme saavuttaa uudelleenjärjestelyjen, investointien, pääomarakenteen optimointitavoitteiden, divestointien ja yrityskauppojen yhteydessä asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet; ja L) lausumat, jotka sisältävät tai joita edeltävät "uskoa", "odottaa", "ennakoida", "ennustaa", "näkee", "tavoitella", "arvioida", "on tarkoitettu", "tähdätä", "suunnitella", "aikoa", "keskittyä", "jatkaa", "arviomme mukaan", "pitäisi", "tulisi", "tulee" tai muut vastaavat ilmaisut. Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja käsitykseen niiden tietojen valossa, jotka sillä on kyseisellä hetkellä ollut saatavilla. Koska tällaisiin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuuksia, todelliset tulokset voivat poiketa olennaisesti niistä tuloksista, joita tällä hetkellä odotamme. Riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa tällaisia poikkeamia, voivat olla esimerkiksi: 1) kykymme toteuttaa strategiamme, ylläpitää tai parantaa operatiivista ja taloudellista tulostamme tai tunnistaa oikein ja tavoitella menestyksekkäästi liiketoiminta- ja kasvumahdollisuuksia; 2) yleinen taloustilanne, markkinaolosuhteet ja muu kehitys maissa joissa toimimme; 3) kilpailu sekä kykymme kilpailla ja panostaa tehokkaasti ja kannattavasti uusiin kilpailukykyisiin ja korkealaatuisiin tuotteisiin, palveluihin, uudistuksiin ja teknologioihin sekä tuoda näitä markkinoille oikea-aikaisesti; 4) riippuvuutemme toimialojemme kehityksestä, mukaan lukien informaatioteknologia- ja televiestintäalojen syklisyys ja vaihtelu; 5) riippuvuutemme rajallisesta asiakasmäärästä ja laajoista monivuotisista sopimuksista; 6) Nokia Technologiesin kyky suojata immateriaalioikeuksiaan sekä säilyttää patenttilisensointiin ja immateriaalioikeuksiin perustuvat tulonlähteensä ja luoda uusia tulonlähteitä erityisesti älypuhelinmarkkinoilla; 7) globaali liiketoimintamme ja altistumisemme lainsäädäntöön liittyvälle, poliittiselle tai muulle kehitykselle eri maissa tai alueilla, myös kehittyvillä markkinoilla, sekä muun muassa verotukseen ja valuuttasääntelyyn liittyville riskeille; 8) kykymme hallita ja parantaa taloudellista ja toiminnallista suoritus- ja kilpailukykyämme sekä saavuttaa kustannussäästöjä ja synergiaetuja yleisesti sekä Alcatel Lucentin hankinnan jälkeen; 9) kykymme saavuttaa hankituista liiketoiminnoista, mukaan lukien Alcatel Lucentin hankinnasta, odotetut hyödyt, synergiaedut, kustannussäästöt ja tehokkuustavoitteet, sekä kykymme toteuttaa organisaatio- ja liiketoimintarakenteemme tehokkaasti; 10) valuuttakurssien vaihtelut sekä suojaustoimenpiteet; 11) kykymme saavuttaa onnistuneesti odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät yhteistyömahdollisuuksiin, yhteistyösopimuksiin, patenttilisenssisopimuksiin tai välimiesmenettelyihin, mukaan lukien tulo, joka tultaisiin saamaan yhteistyöstä, kumppanuudesta, sopimuksesta tai välimiesmenettelyn nojalla; 12) riippuvuutemme immateriaalioikeuksilla suojatuista teknologioista, mukaan lukien itse kehittämämme ja meille lisensoidut teknologiat, sekä immateriaalioikeuksiin liittyvien oikeudellisten vaatimusten, lisensointikustannusten ja käyttörajoitusten riskit; 13) altistumisemme suoralle ja epäsuoralle sääntelylle ja talous- tai kauppapolitiikalle, sekä käyttämiemme prosessien luotettavuus liiketoimintamme tai yhteisyritystemme hallinnossa, sisäisessä valvonnassa ja säädösten noudattamisen varmistamisessa estääksemme oikeudellisia seuraamuksia; 14) kykymme tunnistaa ja korjata materiaaliset heikkoudet taloudellisen raportointimme sisäisessä valvonnassa; 15) tukeutumisemme kolmansien osapuolten ratkaisuihin tietojen tallennuksessa ja palvelujen jakelussa, mikä altistaa meidät tietoturva-, sääntely- ja kyberturvallisuusriskeille; 16) tietoteknisten järjestelmien tehottomuus, tietoturvaloukkaukset, toimintahäiriöt tai -katkokset; 17) Nokia Technologiesin kyky tuottaa liikevaihtoa ja voittoa lisensoimalla Nokia-tavaramerkkiä, teknologialisensoinnilla ja kehittämällä ja myymällä tuotteita ja palveluita, sekä muut liiketoiminta-aloitteet, mukaan lukien digitaalisen terveydenhuollon saralla, jotka eivät välttämättä toteudu suunnitelmien mukaisesti; 18) altistumisemme erilaisille sääntelykehyksille ja eri lainkäyttöalueille, jotka sääntelevät vilpillistä toimintaa sekä täytäntöönpanevat kauppa- ja talouspakotteita ja -politiikkaa, sekä mahdollisesti sakkoihin, seuraamuksiin tai pakotteisiin johtavat menettelyt tai tutkimukset; 19) asiakasrahoituksen epäsuotuisa kehitys tai pidennetyt maksuehdot, joita tarjoamme asiakkaillemme; 20) mahdolliset eri lainkäyttöalueilla kohdattavat monitahoiset veroihin liittyvät seikat sekä verokiistat ja -velvoitteet, joiden perusteella meille voidaan määrätä maksettavaksi lisää veroja; 21) kykymme hyödyntää laskennallisia verosaamisia muun muassa todellisen tai oletetun tuloksemme perusteella; 22) kykymme sitouttaa, kannustaa, kehittää ja rekrytoida osaavia työntekijöitä; 23) häiriöt valmistus-, palvelutuotanto-, toimitus-, logistiikka- ja toimitusketjuprosessejamme sekä maantieteellisesti keskittyneisiin tuotantolaitoksiimme liittyvät riskit; 24) liiketoimintaamme liittyvien oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyjen, sopimusriitojen tai tuotevastuita koskevien väitteiden vaikutus; 25) kykymme optimoida pääomarakennettamme suunnitellusti ja palauttaa luottoluokituksemme investment grade -tasolle tai muutoin parantaa sitä; 26) kykymme saavuttaa suunnitelluista yritysjärjestelyistä odotetut hyödyt tai saavuttaa niihin liittyvät hallinnolliset, oikeudelliset, viranomais- ja muut ehdot ja toteuttaa yritysjärjestelyt onnistuneesti, sekä niihin liittyvät odottamattomat vastuut; 27) osallistumisemme yhteisyrityksiin ja yhteisessä hallinnassa oleviin yhtiöihin; 28) liikearvomme kirjanpitoarvo saattaa olla kerrytettävissä olevia rahamääriä matalampi; 29) osakkeenomistajille kultakin tilikaudelta jaettavien osinkojen ja pääomanpalautusten määrän epävarmuus; 30) eläkekustannukset, työntekijärahastoihin liittyvä kustannukset, ja terveydenhuoltokustannukset; 31) merenalaiseen infrastruktuuriin liittyvät riskit, sekä ne riskitekijät, jotka mainitaan Nokian 23.3.2017 jättämässä Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F) sivuilla 67-85 otsikon "Operating and financial review and prospects-Risk factors" alla sekä muissa Yhdysvaltain arvopaperiviranomaiselle (US Securities and Exchange Commission) jätetyissä asiakirjoissa. Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten olennaisen poikkeamisen tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetyistä odotuksista. Nokia ei sitoudu julkisesti päivittämään tai muuttamaan tulevaisuutta koskevia lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtumien tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin sillä on siihen lainmukainen velvollisuus.

Nokia
Luomme teknologiaa yhdistämään koko maailman. Nokia Bell Labsin tutkimustyön ja innovoinnin vauhdittamana tarjoamme viestintäpalvelujen tarjoajille, viranomaisille, suuryrityksille ja kuluttajille toimialan kattavimman valikoiman tuotteita, palveluita sekä lisensointimahdollisuuksia.

Kehitämme mullistavaa tulevaisuuden teknologiaa ihmisten muuttuviin tarpeisiin rakentamalla infrastruktuurin 5G-teknologialle ja esineiden internetille sekä luomalla uudenlaisia digitaalisen terveyden sovelluksia. www.nokia.com

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia
Viestintä
Puh. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com
Minna Aila, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja

Lisätietoa sijoittajille:
Nokia
Sijoittajasuhteet
Puh. +358 4080 3 4080
Sähköposti: investor.relations@nokia.com

Tiedotteen loppu / Katso kaikki tiedotteet

Nokian lehdistötiedotteiden tilaus

Categories you want to subscribe to

*pakollinen tieto

Enquiries on this topic

Media contact

Media enquiries

Puh. +358 10448 4900
Helsinki · Morning GMT +1 / CET

Investors contact

Investor enquiries

Puh. +358 40 803 4080
Helsinki · Morning GMT +2 / EET