Miljoonat ihmiset ovat vailla koulutusmahdollisuuksia useista eri syistä, kuten maantieteellisestä sijainnista, sukupuolesta tai taloudellisesta tilanteesta johtuen. Uskomme, että mobiiliteknologialla on mahdollisuus muuttaa tätä tilannetta.
Maailmanlaajuinen haaste
Maailmassa on yhteensä 759 miljoonaa ihmistä, jotka eivät hallitse jokapäiväisessä elämässä tarvittavia lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perustaitoja. Tämä tarkoittaa noin 16 prosenttia koko maailman vähintään 15-vuotiaasta väestöstä. Näistä kaksi kolmannesta on naisia, jotka asuvat pääasiassa etäällä kaupungeista. Tämän lisäksi meiltä puuttuu 10,3 miljoonaa opettajaa. Tämän kriittisen ongelman ratkaiseminen vaatii toimintaa ja mobiilituotteet sekä -sovellukset voivat olla avainasemassa.
Kuinka Nokia voi auttaa
Matkapuhelinteknologian upeus on siinä, että se sallii tiedon ja koulutuksen levittämisen myös luokkahuoneiden ja kaupunkialueiden ulkopuolisille alueille. Lisäksi se antaa oppimiselle uuden ulottuvuuden.
Kehittämällä mobiilisovelluksia joita voidaan käyttää opetuksen apuna, kuten Nokia Education Delivery, Nokia Life and Nokia Mobile Mathematics, Nokia mahdollistaa miljoonille ihmisille pääsyn tiedon maailmaan.
Lähestymistapamme koulutukseen on linjassa UNESCO:n "Education for All" -ohjelman kanssa ja tavoitteenamme on käyttää tuotteitamme, palvelujamme ja teknologiaamme näiden tavoitteiden tukemiseen.
Nokia Education Delivery
Nokia Education Delivery tuo koulutusmateriaaleja etäisiin ja vaikeapääsyisiin paikkoihin matkapuhelintekniikan avulla. Matkapuhelinta käyttämällä opettajat ja kouluttajat voivat käyttää ja ladata videoita ja muita opetusmateriaaleja jatkuvasti päivittyvästä luettelosta. Nokia Education Delivery on käytössä sadoissa kouluissa ja se on tavoittanut miljoonia oppilaita Filippiineillä, Tansaniassa, Chilessä ja Kolumbiassa. Oppimistulosten ja oppilaiden keskittymiskyvyn on havaittu kehittyneen sekä muistamisen parantuneen.
Nokia Mobile Mathematics
Vuonna 2008 Nokia toi matkapuhelimitse tapahtuvan matematiikan oppimisen osaksi normaalia kouluopetusta Etelä-Afrikassa. Sovellus hyödyntää suosittua sosiaalista verkostoitumiskanavaa oppilaiden innostamiseksi ja tarjoaa vuorovaikutteisen opiskelupaketin suoraan oppilaan matkapuhelimeen.
Tällä hetkellä palvelu sisältää matematiikan teoriaa, harjoituksia, ohjausta, sekä kilpailuja, kokeita ja itsearvioita. Kokeilu on johtanut erittäin motivoituneisiin oppilaisiin, jotka keskustelevat ystävien kanssa tehtävistä ja tekevät tehtäviä matkapuhelimillaan jopa koulun jälkeen, illalla, viikonloppuina ja vapaapäivinä. He myös tekevät itsearvioita parantaaksen jatkuvasti suoritustaan ja kilpaillakseen ystäviensä kanssa.
Tulokset ovat olleet niin vaikuttavia, että olemme testanneet ohjelmaa myös Suomessa
Nokian mobiilia matematiikkaa Etelä-Afrikassa
Katso mitä mieltä Etelä-Afrikkalaiset oppilaat ja opettajat ovat Mobile Mathematics -palvelusta.
Nokian mobiilia matematiikkaa Etelä-Afrikassa