Liron Markus
kuten Nokia C7 kuvaa
Mitä teet Nokialla?
Minun tehtäväni on tutustua innovatiivisiin teknologioihin ja uusiin liikeideoihin, vahvistaa erilaisten konseptien toteutuskelpoisuus, ja sovittaa uudet ideat Nokian palveluvalikoimaan. Halusin täydentää teknistä taustaani taloustieteen opinnoilla, joten päätin tähdätä maisterintutkintoon ja vietin kaksi upeaa vuotta MIT Sloanissa markkinoinnin ja strategian opintojen parissa.
Miten urasi on edennyt?
Opiskelin matematiikkaa ja tietojenkäsittelyoppia yliopistossa. Sain valmistuttuani paikan suuren rahoituslaitoksen tietoturvaosastolla, jossa toimin ohjelmistosuunnittelijana ja tiiminvetäjänä neljän vuoden ajan. Sloan kannustaa opiskelijoita osallistumaan myös kurssien ulkopuolisiin projekteihin, ja ensimmäisenä vuonna työskentelinkin erään Nokian projektin parissa. Minulle tarjottiin mahdollisuutta jatkaa työtä harjoittelijan ominaisuudessa, ja lopulta päädyin kokoaikaiseen työsuhteeseen.
Mistä pidät työssäsi?
Opiskellessani MIT Sloanilla minua kiehtoi se kuinka teknologia muuttuu tuotteeksi. Täysin uudenlaisen teknologian kehittäminen on itsessään merkittävä askel, mutta siitä on vielä pitkä matka siihen, että tuo teknologia voi tuoda lisäarvoa käyttäjilleen. Kuljettavana on koko jännittävä prosessi markkinan ja tarpeen tunnistamisesta liiketoimintamallin, hinnan ja toimitustavan määrittämiseen ja markkinointisuunnitelman laatimiseen. Useimmat näistä vaiheista kuuluvat tuotepäällikön toimenkuvaan ja saan mahdollisuuden päästä lähemmäs tuotteitamme käyttäviä ihmisiä – meille kaikkein tärkeimpiä ihmisiä.
Mistä pidät Nokiassa?
Mobiilialan lisäksi minua kiinnosti työskenteleminen aidosti maailmanlaajuisessa yrityksessä, jonka tuotteita käytetään kaikkialla ja jossa minun työni voi vaikuttaa miljooniin ihmisiin. Nokia on jännittävä paikka olla näinä päivinä. Älypuhelimet ovat hyvin keskeinen osa elämäämme. Lähivuodet ovat ratkaisevia alan johtaville yrityksille, ja olen innoissani siitä, että saan juuri nyt olla osa Nokian tarinaa.
Miten autat Nokiaa?
Nokia menestyy tarjoamalla käyttäjille loistavia, kaiken kattavia ratkaisuja, joissa on selkeä käyttöliittymä ja erinomainen käyttökokemus. Etsimme tiimini kanssa jatkuvasti uusia tapoja parantaa palveluja, joita tarjoamme käyttäjille ja sovelluskehittäjille. Palvelujen parantaminen vaatii uusien potentiaalisten tuotteiden ja palvelujen etsimistä, prototyyppien kehittämistä ja niiden saattamista läpi konseptin arviointivaiheen läpi.
Miten Nokia on auttanut sinua?
Nokia on aidosti globaali yritys, jossa fyysinen sijainti ei ole tärkeä ja jonka jokaista tuotetta käyttävät miljoonat ihmiset ympäri maailmaa.Kohtaan työssäni valtavan määrän ideoita ja tuotteita ja saan mahdollisuuden oppia uutta joka päivä. Myös työkulttuuri tukee uuden oppimista ja antaa mahdollisuuden itsensä kehittämiseen ja itsetuntemuksen kasvattamiseen.
Kun et työskentele, mitä sinä teet?
Tutustun Bostonin ruokakulttuuriin ja ravintoloihin, vietän aikaa perheen ja ystävien kanssa ja seuraan Red Sox- ja Celtics-pelejä.