For a better Nokia.com experience, please view the website with Microsoft Internet Explorer 9

Keitä olemme ja kuinka toimimme


Monimuotoisuus on Nokian kulttuurin ytimessä

Yhteistuumin eri mieltä

Viimeisten lukujen mukaan Nokia Oyj työllisti noin 139 000 ihmistä ympäri maailmaa: ei hassummin yritykselle, joka aloitti elämänsä pienenä joenvarren paperitehtaana Suomessa. Vuonna 2010 pelkästään laite- ja palveluliiketoiminta työllisti noin 60 000 ihmistä, jotka edustavat noin 115:ä eri kansallisuutta. Ja noin 41 % heistä oli naisia. Tällainen monimuotoisuus on ollut ratkaiseva tekijä menestyksessämme, ja on sitä myös tulevaisuudessa.

Toimimme laajemmalla alueella kuin koskaan aikaisemmin, ja eri kansallisuuksia edustavat työntekijämme tarjoavat meille mahdollisuuden ymmärtää asiakaskuntaamme paremmin. Aivan yhtä tärkeää on se tapa, jolla työpaikoilla vallitseva kulttuurien, sukupuolten, ikäryhmien, uskomusten, mielenkiinnon kohteiden ja mielipiteiden sekoitus herättää keskustelua, ideoita ja innovaatioita. Puhumattakaan siitä, että se tekee Nokiasta miellyttävämmän, stimuloivamman ja antoisamman työpaikan.

Nokian tapa toimia

Monimuotoisuuden arvostus on vain yksi osa Nokian tavasta, eli toimintaamme ohjaavaa perusarvoista ja filosofiasta koostuvaa ohjeistusta. Luovuus, valtauttaminen, avoimuus, yhteistyö ja ihmisten ja ympäristön huomioonottaminen – näillä kaikilla on merkittävä sija päivittäisessä toiminnassamme. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin muistaa inhimmillisyys kaikessa mitä teemme – kunnioittaa muita ja välittää heistä tiukimmissakin paikoissa.

Lisää tietoa arvoistamme kohdasta Ihmiset ja ympäristö.

Nokialaisia

Tapaa joitakin ihmisiä, jotka tekevät Nokiasta ... Nokian.

Zheng Xia

Zheng Xian vastuulla on innovaation edistäminen Nokialla, toimipisteenä Pekingin tuotantolaitos Kiinassa.


Zheng Xia tekee innovaatioita Nokialle, Pekingissä, Kiinassa

Zheng Xia
Nokia C7 -puhelimella kuvattuna

Zheng Xian vastuulla on innovaation edistäminen Nokialla, toimipisteenä Pekingin tuotantolaitos Kiinassa.

Millaista työtä teet Nokialla?
Työhöni kuuluu edistää innovaatioita ja ohjata prototyyppien kehittämistä sovelluksille ja palveluille, jotka toivottavasti ylittävät ihmisten odotukset ja auttavat meitä varmistamaan paikkamme alan kärjessä.

Miten urasi on edennyt?
Olen työskennellyt Nokian palveluksessa vuodesta 1995. Aloitin tutkimusassistenttina Pekingissä ja siirryin kahden vuoden jälkeen Suomeen Technical Research Centeriin neljäksi vuodeksi. Sen jälkeen olen jatkanut uraani Nokialla ensin teknikkona ja sittemmin tiimijohtajana, tutkimuspäällikkönä, laatupäällikkönä, osastopäällikkönä, vastaavana tuotepäällikkönä ja nyt johdan tuoteinnovaatio-toimintoa.

Mistä pidät työssäsi?
Ohjelmistot ovat olennainen osa tuotteitamme. Monet viimeaikaiset innovaatiot, alkaen Applesta ja Googlesta aina MediaTek- (MTK) ja Android-alustoihin, liittyvät nimenomaan ohjelmistoihin - kiehtova ja alati muuttuva suurten mahdollisuuksien ala. Ohjelmistokehitys on Nokialle tärkeää ja teemmekin kovasti työtä luodaksemme työympäristön, jossa lahjakkailla ihmisillä on mahdollisuus innovoida ja etsiä ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin.

Mistä pidät Nokiassa?
Nokialla jokaisesta pidetään huolta ja meillä on maailman parhaat ja parhaiten varustetut toimistot. Työkulttuurissamme keskinäinen kunnioitus on todella tärkeää ja juuri sen vuoksi Nokia on miellyttävä työpaikka.

Miten autat Nokiaa?
Etsimällä ja kehittämällä innovatiivisia konsepteja ja kokeilemalla uusia ideoita prototyyppien avulla. Hommat hoituu -asenteemme ansiosta olemme vuodesta 2009 tehneet yli 40 immateriaalioikeuksiin liittyvää hakemusta ja saaneet päätökseen yli 20 innovaatioprojektia. Monia ideoita on onnistuneesti siirretty massatuotantoon, kuten esimerkiksi ensimmäinen kaksois-SIM-puhelimemme, Nokia S30.

Miten Nokia on auttanut sinua?
Nokialla olen johdon tuen ja luottamuksen turvin saanut vapauden kokeilla siipiäni monenlaisissa tehtävissä. Ensimmäiseen työtehtävääni Nokialla kuului tutkimusanalyysien ja testien tekeminen, ja olin alkuun labran ainoa työntekijä. Aina työtehtävien vaihtuessa olen saanut vastaani täysin uudet haasteet. Nokia on yritys, joka tarjoaa ihmisille monenlaisia mahdollisuuksia kehittää kykyjään ja toteuttaa potentiaaliaan.

Mitä teet silloin kun et ole töissä?
Sosiaalinen elämäni on hyvin vilkasta ja vietän paljon aikaa matkustaen ja ystäviä tavaten. Mutta jopa vapaapäivinäni yritän kehitellä uusia ansaintamahdollisuuksia Nokialle

Sulje

Liron Markus

Liron Markus tutkii innovatiivisia teknologioita ja uusia liikeideoita Burlingtonissa, Massachusettsin osavaltiossa USAssa


Liron Markus tutkii innovatiivisia teknologioita ja uusia liikeideoita, jotka sijoittuneena Burlington:iin, Massachusetts, USA:han

Liron Markus
kuten Nokia C7 kuvaa

Liron Markus tutkii innovatiivisia teknologioita ja uusia liikeideoita Burlingtonissa, Massachusettsin osavaltiossa USAssa.

Mitä teet Nokialla? 
Minun tehtäväni on tutustua innovatiivisiin teknologioihin ja uusiin liikeideoihin, vahvistaa erilaisten konseptien toteutuskelpoisuus, ja sovittaa uudet ideat Nokian palveluvalikoimaan. Halusin täydentää teknistä taustaani taloustieteen opinnoilla, joten päätin tähdätä  maisterintutkintoon ja vietin kaksi upeaa vuotta MIT Sloanissa markkinoinnin ja strategian opintojen parissa.

Miten urasi on edennyt?
Opiskelin matematiikkaa ja tietojenkäsittelyoppia yliopistossa. Sain valmistuttuani paikan suuren rahoituslaitoksen tietoturvaosastolla, jossa toimin ohjelmistosuunnittelijana ja tiiminvetäjänä neljän vuoden ajan. Sloan kannustaa opiskelijoita osallistumaan myös kurssien ulkopuolisiin projekteihin, ja ensimmäisenä vuonna työskentelinkin erään Nokian projektin parissa. Minulle tarjottiin mahdollisuutta jatkaa työtä harjoittelijan ominaisuudessa, ja lopulta päädyin kokoaikaiseen työsuhteeseen.

Mistä pidät työssäsi?
Opiskellessani MIT Sloanilla minua kiehtoi se kuinka teknologia muuttuu tuotteeksi. Täysin uudenlaisen teknologian kehittäminen on itsessään merkittävä askel, mutta siitä on vielä pitkä matka siihen, että tuo teknologia voi tuoda lisäarvoa käyttäjilleen. Kuljettavana on koko jännittävä prosessi markkinan ja tarpeen tunnistamisesta liiketoimintamallin, hinnan ja toimitustavan määrittämiseen ja markkinointisuunnitelman laatimiseen. Useimmat näistä vaiheista kuuluvat tuotepäällikön toimenkuvaan ja saan mahdollisuuden päästä lähemmäs tuotteitamme käyttäviä ihmisiä – meille kaikkein tärkeimpiä ihmisiä.

Mistä pidät Nokiassa?
Mobiilialan lisäksi minua kiinnosti työskenteleminen aidosti maailmanlaajuisessa yrityksessä, jonka tuotteita käytetään kaikkialla ja jossa minun työni voi vaikuttaa miljooniin ihmisiin. Nokia on jännittävä paikka olla näinä päivinä. Älypuhelimet ovat hyvin keskeinen osa elämäämme. Lähivuodet ovat ratkaisevia alan johtaville yrityksille, ja olen innoissani siitä, että saan juuri nyt olla osa Nokian tarinaa.

Miten autat Nokiaa?
Nokia menestyy tarjoamalla käyttäjille loistavia, kaiken kattavia ratkaisuja, joissa on selkeä käyttöliittymä ja erinomainen käyttökokemus. Etsimme tiimini kanssa jatkuvasti uusia tapoja parantaa palveluja, joita tarjoamme käyttäjille ja sovelluskehittäjille. Palvelujen parantaminen vaatii uusien potentiaalisten tuotteiden ja palvelujen etsimistä, prototyyppien kehittämistä ja niiden saattamista läpi konseptin arviointivaiheen läpi.

Miten Nokia on auttanut sinua?
Nokia on aidosti globaali yritys, jossa fyysinen sijainti ei ole tärkeä ja jonka jokaista tuotetta käyttävät miljoonat ihmiset ympäri maailmaa.Kohtaan työssäni valtavan määrän ideoita ja tuotteita ja saan mahdollisuuden oppia uutta joka päivä. Myös työkulttuuri tukee uuden oppimista ja antaa mahdollisuuden itsensä kehittämiseen ja itsetuntemuksen kasvattamiseen.

Kun et työskentele, mitä sinä teet?
Tutustun Bostonin ruokakulttuuriin ja ravintoloihin, vietän aikaa perheen ja ystävien kanssa ja seuraan Red Sox- ja Celtics-pelejä.

Sulje

Timothy McDonald

Espoossa työskentelevä Timothy, joka on tällä hetkellä komennuksella Dubaissa, on yhtä innostunut työstään digitaalisen markkinoinnin parissa kuin yrittäjä konsanaan.


Timothy tuo yrittäjän hengen ja intohimon digitaaliseen markkinointiin, paikkanaan Espoo, toimeksiannolla Dubaissa.

Timothy McDonald
kuten Nokia C7 kuvaa

Espoossa työskentelevä Timothy, joka on tällä hetkellä komennuksella Dubaissa, on yhtä innostunut työstään digitaalisen markkinoinnin parissa kuin yrittäjä konsanaan.

Mitä työtehtäviisi kuuluu?
Työskentelen digitaalisen markkinoinnin johtajana Nokian maailmanlaajuisessa markkinointiorganisaatiossa. Eräs tämänhetkisistä projekteistani tähtää digitaalisten kanavien yhtenäistämiseen sosiaalisen median strategiaa ja ohjausprosesseja kehittämällä.

Mistä pidät työssäsi?
Suoritettuani International Business -tutkinnon, erityisoppiaineena markkinointi, tein lopputyöni aiheesta digitaalinen markkinointi. Ennen Nokian palvelukseen astumista olin mukana perustamassa Helsinkiläistä web-suunnittelutoimistoa, jonka eräs suurempi yritys osti kaksi vuotta myöhemmin. Tämä tausta yhdistettynä aitoon intohimoon digitaalisuuteen, ajoi minut uralle digitaalisessa markkinoinnissa.

Mistä pidät Nokiassa?
Halusin Nokialle töihin monestakin syystä, mutta ratkaisevaa oli lopulta mahdollisuus työskennellä innovaation etujoukoissa. Olin kuullut Nokian sitoutumisesta ammatilliseen kehitykseen, tasapainoisesta työn ja yksityiselämän suhteesta, joustavista työajoista ja kansainvälisestä ilmapiiristä. Myös mahdollisuus työskennellä vaihtelevissa tehtävissä eri maissa on houkuttelevaa. Vaikka varsinainen sijaintipaikkani on pääkonttorissa Espoossa, vietin vuonna 2010 kuusi kuukautta komennuksella Lontoossa ja vuonna 2011 komennuspaikkani on Dubai.

Miten autat Nokiaa?
Sosiaalisen median merkitys kasvaa jatkuvasti. Vahvistamalla Nokian asemaa sosiaalisen median kentällä voin vaikuttaa Nokian mission toteutumiseen. Kunnollisen tavoiteohjelman ja objektiivisen strategian ansiosta Nokian aktiviteetit sosiaalisessa mediassa tavoittavat ja kiinnostavat yhä suurempaa joukkoa ja brändin verkkonäkyvyys on vahvistunut. Tämänkaltaiset parannustoimet voivat auttaa asiakasuskollisuuden ylläpitämisessä ja uusien asiakkaiden houkuttelemisessa.

Miten Nokia on auttanut sinua?
Täällä on erittäin motivoiva työympäristö ja loistavia työkavereita. Oma esimieheni on kannustanut ja auttanut minua osallistumaan esimiesvalmennuskursseille varsinaisen työni ohella. Sen lisäksi minulla on henkilökohtainen valmentaja, jonka kanssa pidän yhteyttä säännöllisesti; hän neuvoo urasuunnittelussa ja auttaa pitämään asiat tärkeysjärjestyksessä.

Mitä teet silloin kun et ole töissä?
Nautin vaimoni seurasta, ystävien ja sukulaisten tapaamisesta, viikonlopuista maaseudulla, matkustamisesta, lumilautailusta, uinnista ja hyvästä ruoasta ja musiikista.

Sulje

Aapo Bovellan

Aapo on Nokian brändivision puolestapuhuja ja työskentelee brändi- ja markkinointistudion johtajana Lontoon Sohossa.


Aapo mestaroi Nokian brändivision, työskentelee brändijohtajana ja markkinointistudiossa, Soho, London.

Aapo Bovellan
kuten Nokia C7 kuvaa

Aapo on Nokian brändivision puolestapuhuja ja työskentelee brändi- ja markkinointistudion johtajana Lontoon Sohossa.

Mitä sinä työssäsi teet?
Olen vastuussa siitä miltä Nokian mainonta ja brändi maailmanlaajuisesti näyttävät, tuntuvat ja kuulostavat.  

Miten urasi on edennyt?
Opiskellessani Helsingin kauppakorkeakoulussa työskentelin mainostoimistossa luovana. Tulin Nokialle töihin valmistuttuani vuonna 2003, ja olen jatkuvasti edennyt urallani tehden töitä mainoskampanjoiden, tuotehallinnan ja tuotenimeämisen parissa. Tänä vuonna palasin takaisin sen pariin mistä eniten pidän, eli mainonta- ja brändityöhön.

Mistä pidät työssäsi?
Rakastan ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa olemista. Markkinointi on vuorovaikutusta ihmisten kanssa – viestintää upeista, heitä kiinnostavista tuotteista. Pidän työstäni niin paljon, että kirjoitan omaa, yrityksen työntekijöille tarkoitettua blogia nimeltä Buffer Overflow, jossa saan paasata monenlaisista asioista. En tiedä mitään jännittävämpää kuin huomata että postaukseeni on tullut 21 uutta kommenttia!

Mistä pidät Nokiassa?
Nokia on hyvin erityislaatuinen yhtiö. Sille on ominaista ääneenlausumaton piittaamaatomuus virallisia hierarkioita kohtaan. Ihmiset suuntautuvat siellä sellaisiin tehtäviin, jossa he pärjäävät parhaiten. Kävin lapsena Montessori-koulua, joten tällainen kulttuuri sopii minulle täydellisesti. Ei myöskään haittaa, että valmistamme tuotteita, jotka ovat niin mielenkiintoisia, että kuka tahansa markkinointialan ammattilainen olisi innoissaan.

Miten autat Nokiaa?
Yritän yksinkertaistaa Nokian brändiä ja mainontaa, tehdä niistä hauskempia ja tunnistettavampia ja poistaa esteet tuotteidemme ja kuluttajien väliltä. Näin upeat tuotteemme saavat tilaa loistaa. Teen paljon yhteistyötä laite- ja käyttöliittymäsuunnittelijoidemme kanssa varmistaakseni, että mainonta tuo esiin heidän luomustensa parhaat puolet.

Miten Nokia on auttanut sinua?
Työskennellessäni mainostoimistossa ennen Nokialle tuloani ihailin tiettyjä mainostoimistoja. Nokialla olen saanut työskennellä lähes kaikkien silloin ihailemieni toimistojen kanssa: IDEO, AKQA, Lexicon Branding, Wieden + Kennedy, Dalton Maag... Sitä kokemusta ei opita koulussa. Se on luovan todeksi tullut unelma.

Kun et työskentele, mitä sinä teet?
Haluaisin sanoa että minut löytää useimmiten spinningistä tai salilta, mutta todennäköisimmin minut tavoittaa pelaamasta Xboxia tai Wiitä vaimoni kanssa – tai mäyräkoiraani ulkoiluttamasta kanavan varrelta.

Sulje

Ruchika Gupta

Ruchika Gupta toimii markkinointipäällikkönä edistäen myyntiosaamista Gurgaonin tehtaalla Intiassa.


Ruchika Gupta toimii markkinointipäällikkönä, myynninedistämiseen huippuosaamisessa Nokialla, sijoittuneena Gurgaoon, Intiaan

Ruchika Gupta
kuten Nokia C7 kuvaa

Ruchika Gupta toimii markkinointipäällikkönä edistäen myyntiosaamista Gurgaonin tehtaalla Intiassa.

Mitä sinä työssäsi teet?
Vastaan siitä että myyntihenkilökuntamme osaa antaa oikeanlaisen mielikuvan Nokiasta asiakkaillemme jokaisessa vuorovaikutustilanteessa.

Miten urasi on edennyt?
Suoritettuani maisterintutkinnon mainonnan ja viestinnän hallinnossa työskentelin kolme vuotta työskennellen mainostoimisto FCB:ssä. Sen jälkeen siirryin tekemään laadullista kuluttajatutkimusta Synovate-nimiseen toimistoon kolmeksi vuodeksi. Sieltä siirryin Nestlelle, jossa johdin kuluttajatietoyksikön toimintaa vajaan kahden vuoden ajan. Nokialla olen ollut vuodesta 2004, aluksi perustamassa kuluttajatietotoimintoa, -prosesseja ja -tiimiä, ja sitten, vuoden 2009 alussa, siirryin Marketing Activation -yksikköön.

Mistä pidät työssäsi?
Ihmissuhdetaidot ovat aina kuuluneet keskeisiin vahvuuksiini. Ihmissuhdetaidot ovat aina kuuluneet keskeisiin vahvuuksiini. Minulle markkinointi on tuottajan tarjonnan esittelemistä tavalla, joka avaa oven suoraan kuluttajan sydämeen. Hyvä markkinointi edellyttää onnistunutta viestintää ja minä nautin saadessani oppia yhä enemmän viestimisen taiteesta.

Mistä pidät Nokiassa?
Tulin aikoinani Nokialle, koska teknologia on nouseva ala Intiassa ja on kiehtovaa olla mukana kokemassa sen vaikutuksia kulttuuriimme. Pian kuitenkin ihastuin itse yritykseen ja sen avoimeen ilmapiiriin. Globaalissa työympäristössä on ollut helpompi omaksua uusia asioita nopeammin. Yrityksenä Nokia on yksi harvoista paikoista, joissa työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen ei ole pelkkää sanahelinää vaan todellisuutta. Teknologian ansiosta minulla on mahdollisuus tehdä töitä kotoa käsin halutessani.

Miten autat Nokiaa?
Kasvattamalla kuluttajaymmärrystämme ja tuomalla esiin tuotteidemme tärkeimpiä ominaisuuksia – ja tietysti myös vahvistamalla brändin ja kuluttajien välistä sidettä.

Miten Nokia on auttanut sinua?
Nokia on tarjonnut minulle ympäristön, jossa voin oppia, osallistua ja saada tunnustusta ja joka kannustaa minua tekemään parhaani yhä uudelleen.

Kun et työskentele, mitä sinä teet?
Minulla on paljon aikaa nauttia ystävieni ja perheeni seurasta. Lisäksi luen paljon, katselen elokuvia, kuuntelen musiikkia ja nautin ruuanlaitosta.

Sulje

Carol Soriano

Espoossa työskentelevä Carol Soriano on Nokian kuluttajaviestinnän ääni ja voima.


Carol Soriano on ääni ja voima Nokian kuluttajaviestinnän takana, sijoittuen Espooseen, Suomeen

Carol Soriano
kuten Nokia C7 kuvaa

Espoossa työskentelevä Carol Soriano on Nokian kuluttajaviestinnän ääni ja voima.

Mitä sinä työssäsi teet?
Toimin kuluttajaviestintätiimin vetäjänä Nokian globaalissa viestintäjaostossa. Tiimini vastaa siitä, että käytettävissä on kokoelma relevantteja viestintätoimenpiteitä, jotka tukevat uusien tuotteiden ja palveluiden julkaisua, ja  hoitaa muita Global Traffic Manager (GTM) -ohjelmiin liittyviä tehtäviä.

Miten urasi on edennyt?
Urani on ollut kaikkea muuta kuin tavanomainen. Opiskelin oikeustieteitä, mutta päätinkin osa-aikaisen suoramarkkinointityöni ohessa ryhtyä opettamaan keskiajan tutkimusta yliopistossa. Hoidettuani kahta työtä kolmen vuoden ajan jatkoin markkinointia kokopäiväisesti ja sain tilaisuuden oppia monenlaisia taitoja alkaen asiakaspalvelusta ja luovasta työskentelystä aina tietokantojen hallintaan. Jatkoin markkinointitaitojeni kehittämistä runsaan 10 vuoden ajan ja opinkin paljon mm. verkko- ja asiakassuhdehallinan konsultoinnista. Aloitin Nokialla vuonna 2003 markkinointiviestinnän esimiestehtävissä Aasian ja Tyynenmeren alueella, ja jonkin aikaa myöhemmin otin vastaan alueen multimediamarkkinoinnin johtajan pestin. Vuonna 2006 siirryin Espooseen ensin Nseriesin luovan tiimin vetäjäksi ja myöhemmin koko Nokian luovaksi johtajaksi. Vuonna 2009 johdin globaalia markkinointitiimiä ja tehtävänäni oli valvoa markkinointikampanjoiden täytäntöönpanoa kaikilla markkina-alueilla. Ja nyt johdan kuluttajaviestintää globaalissa viestintäjaostossa.

Mistä pidät työssäsi?
Elämänuraa miettiessäni vaihtoehtoina olivat juridiikka, opettaminen tai markkinointi. Pohjimmillaan niissä kaikissa on kyse samasta asiasta: totuuden kommunikoinnista jollain tapaa. Ero on siinä kuinka paljon kerrotaan ja millä tavoin. Lopulta markkinointi osoittautui kaikkein kiinnostavimmaksi alaksi.

Mistä pidät Nokiassa?
Ensinnäkin, Nokia kuuluu maailman 10 huippubrändin joukkoon – tuskin yksikään markkinointiammattilainen jättäisi käyttämättä tilaisuuden olla siinä osallisena? Toiseksi, Nokia on teknologiayritys. Se tarkoittaa sitä, että toimenkuvaamme kuuluu uusimpien ja makeimpien laitteiden ja palveluiden kokeileminen. Kolmanneksi, Nokia on aidosti globaali yritys. Täällä saa tehdä töitä eri puolilta maailmaa kotoisin olevien ihmisten kanssa ja kuulla – ja oppia ymmärtämään – hyvinkin erilaisia näkemyksiä. Ja viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, Nokia on yritys, joka edustaa jotain. Inspiroidun edelleen siitä että yrityksemme on tehnyt ihmisille mahdolliseksi pitää yhteyttä toisiinsa niin monin uusin ja erilaisin tavoin.

Kotimaani Filippiinit kuuluu kehittyviin markkina-alueisiin ja niinkin äskettäin kuin viisi vuotta sitten lankapuhelimet olivat siellä harvinaisuus. Olen omin silmin saanut todistaa kuinka matkapuhelimet (jotka Nokia on kehittänyt ja tuonut markkinoille) voivat muuttaa ihmisten elämää. Yhteydenpidon mahdollisuus on muuttanut kokonaisia kyliä ja synnyttänyt uusia teollisuuden aloja. Eikä tämä ole mitään sanahelinää, vaan todellisuutta. Ja sen on aikaansaanut yritys, jonka palveluksessa olen.

Kuinka autat Nokiaa?
Toimenkuvaani markkinoinnin ja viestinnän parissa ei kuuluu teknologian käsittely tai älypuhelimen kokoaminen. Mutta taitavasti tehty mainos tai täydellisesti ajoitettu lehdistötiedote voi saada kuluttajan tai sijoittajan tekemään päätöksen Nokia-tuotteen tai -osakkeiden ostamisesta. Meidän tehtävämme on tiedottaa selkeästi Nokian ja sen tuotteiden hyvistä puolista. Sillä tavoin me kannamme kortemme kekoon yrityksen hyväksi.

Miten Nokia on auttanut sinua?
Monin eri tavoin. Nokialla olen urani aikana saanut mahdollisuuden kokeilla markkinoinnin eri osa-alueita (kaikkea luovasta työskentelystä täytäntöönpanoon) monissa eri pisteissä (paikallisesta globaaliin). Tämän ansiosta taitoni ovat kehittyneet monipuolisesti ja tietoni yhtiöstä ja toimialastamme ovat syventyneet.

Kun et työskentele, mitä sinä teet?
Olen luultavasti jonkin ruudun edessä: TV:tä katselemassa tai videopelejä pelaamassa. Todennäköisimmin kanssani ovat 7-vuotias poikani, mieheni sekä koirani. Lomakohdetta valitessamme nettiyhteys on tärkeimpiä kriteerejä – ja kyllä, tunnustan olevani nörtti, samoin kuin koko perheeni.

Sulje

Kuka tekee mitäkin?

Yrityksemme koostuu muutamista eri yksiköistä, kuten Smart Devices, Mobile Phones, Location Commerce, Markets ja Nokia Siemens Networks. Tarkempaa tietoa eri yksiköistä ja siitä millä tavoin kukin niistä vaikuttaa koko yritykseen löytyy kohdasta Organisaatio:

Rakenteemme