Nokian sivustoilla käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi ja yksilöimiseksi sekä mainosten näyttämiseksi. Sivustot saattavat sisältää myös kolmansien osapuolten evästeitä. Kun selaat tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää.

Isot kampaukset, isot olkatoppaukset, isot puhelimet

1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa kaikki - Tom Selleckin viiksistä JR Ewingin vihamiesten listaan - näytti olevan todella suurta. Mobiiliviestinnän vallankumouksen alkuvuosien matkapuhelimet eivät tehneet poikkeusta.

Tuotuaan markkinoille muutamia legendaarisia – ja nykypäivän standardien mukaan todella suuria – laitteita, nuori Nokia Oyj sai napattua itselleen tämän uuden alan edelläkävijän ja suunnannäyttäjän paikan.


jakaja


Mobira Senator autopuhelin, lanseerattiin vuonna 1982
Mobiiliaikakausi alkaa

Nokia avaa pelin vuonna 1979 perustamalla radiopuhelinyhtiö Mobira Oy:n yhteistyössä Suomen johtavan tv-valmistajan Saloran kanssa. Vuonna 1981 lanseerattiin Pohjoismainen matkapuhelinpalvelu (NMT), joka oli maailman ensimmäinen kansainvälinen matkapuhelinverkko. Se oli myös ensimmäinen joka salli kansainvälisen verkkovierailun. NMT-standardin käyttö yleistyi nopeasti ja samaan aikaan myös matkapuhelinteollisuus alkoi kasvaa vauhdilla.

Vuonna 1982 Nokia toi markkinoille ensimmäisen autopuhelimen - Mobira Senatorin. Samana vuonna aloitti toimintansa Nokia DX200, yhtiön ensimmäinen digitaalinen puhelinvaihde.


jakaja


Mobira Cityman handheld matkapuhelin, julkistettiin vuonna1987
Kelpasi Gorbatshoville

Vuonna 1984 Nokia lanseerasi kannettavan Mobira Talkman -autopuhelimen. Tuo melkoisen kömpelö laite muistutti lähinnä armeijan kenttäpuhelimia, mutta jostainhan sitä oli aloitettava. Hiukan myöhemmin, vuonna 1987, Nokia esitteli Mobira Citymanin, ensimmäisen NMT-verkossa toimivan käsimatkapuhelimen eli kännykän. Painostaan (0,8 kg) ja hinnastaan (24 000 markkaa, noin 4 560 euroa) huolimatta siitä tuli klassikko. Cityman sai jopa lempinimen "Gorba", kun Neuvosto-johtaja Mihail Gorbatšov kuvattiin soittamassa sillä Helsingistä viestintäministerilleen Moskovaan. Seuraavien kymmenen vuoden aikana miljoonat kuluttajat kaikkialla maailmassa saivat ensikosketuksen matkapuhelimiin kun mobiilivallankumous alkoi toden teolla.


jakaja